• 18Elo 09

    Väestön ikääntymiseen on varauduttava monin tavoin, jos
    tulevaisuudessa aiotaan hoitaa vanheneva väestö kotona.

    Kotiin tietysti pystytään järjestämään kaikki tarvittavat palvelut, mutta
    palvelujen järjestämisessä huomioidaan vain fyysisiä tarpeita. Yksin
    asuvan vanhuksen mielenterveys joutuu koetukselle, jos päivästä
    toiseen viettää aikaansa yksin.

    Se, että kotihoito tuo palveluita kotiin on tietysti hieno asia, mutta se ei riitä tyydyttämään
    sosiaalisia tarpeita. Yksin asuva vanhus masentuu ja dementoituu
    helposti.

    Sisäisen joukkoliikenteen kehittäminen olisi ratkaisu moniin
    ongelmiin. Tällä hetkellä joukkoliikenne on järjestetty
    esikoululaisille ja koululaisille joilla on riittävän pitkä matka
    saadakseen kunnan järjestämä kuljetus. Myös pienelle osalle vanhuksia
    on palveluasiointilinjoja tai taksimatkaoikeus. Kuitenkin suuri osa
    vanhuksista on sukulaisen tai naapurin kyydityksen varassa.

    Lue lisää »

  • 14Elo 09

    Karkkilassa on useita alueita, joissa kaivetaan soraa maa-ainesluvan
    perusteella. Soranotosta vastaavat lähinnä suuret toimijat; Destia,
    Lemminkäinen ja Morenia.

    Maa-ainesten oton valvonta taas kuuluu kaupungille. Valvontaan on
    syytä, koska kuorittavan sorakerroksen alla on pohjavesi, jota me
    karkkilalaiset juomme.  Toistaiseksi voimme nauttia erinomaisen
    puhtaasta vedestä, mutta se ei ole itsestäänselvyys.

    Lue lisää »

  • 10Elo 09

    Karkkilan keskustan uuteen osayleiskaavaan on tosiaankin suunniteltu
    Miljoonamonttuun kerrostaloja ja Huhdintien varteen linja-autoasemaa
    vastapäätä uimahalli. Kummallista, miten ne niin päin on suunniteltu.
    Ehdotan, että uimahallia ei kaavoiteta lainkaan vaan Miljoonamontun
    viereen kaavoitetaan liikuntakeskus, jossa on uimahalli, sekä
    monipuoliset sisäliikunta mahdollisuudet.

    Lue lisää »

  • 04Elo 09

    Peruskoulun oppilaanohjausta kehitettävä – ohjaajasta henkilökohtainen valmentaja

    Nuorisotyöttömyys, syrjäytyminen, masennus ja työuupumus ovat yhteiskunnassamme vakavia ongelmia. Niiden kohteiksi joutuneille ihmisille itselleen ne ovat samanaikaisesti surullinen kohtalo. Edellä mainittuja ilmiöitä voidaan ehkäistä peruskoulun oppilaanohjausta kehittämällä.

    Mieluisan ammatin löytyminen ehkäisee työuupumusta ja masennusta, jotka syntyvät hitaasti mutta varmasti niille ihmisille, jotka sinnittelevät työssä, jossa eivät viihdy. Mielekäs työ, jossa voi toteuttaa itseään, antaa voimaa silloinkin, kun muuten ei jaksa. Eikä eläkkeelle tarvitse haikailla.

    Nuori peruskoululainen joutuu tekemään päätöksen tulevaisuudestaan liian suppealla tiedolla. Harva edes tuntee vielä itseään niin hyvin, että osaa valita juuri oikean alan. Kaikilla ei myöskään ole vanhempia, jotka osaisivat kannustaa nuorta. Toisaalta joidenkin ongelmana voivat olla liian kunnianhimoiset vanhemmat tai vanhemmat, jotka toteuttavat omia toteutumattomia unelmiaan lastensa kautta.

    Lue lisää »

« Aiemmat kirjoitukset